Siivotaan #Biitsinpuolesta!

Keskiviikko 15.4.2015 klo 11:30

Raision Pioneerit haastavat ympäri Suomen pinskut siivoamaan omat kotirannat roskasta 1.5-31.7.2015 välisenä aikana.

Me halutaan haastaa kaikki Pinskut mukaan!
Me mietittiin ympäristöraadin kokouksessa mitä me oikeesti voitaisiin tehdä vesistöjen hyväksi. Sen lisäksi että me säästetään vettä meidän toiminnassa meidän tekemien sääntöjen pohjalta ja itse toimitaan ympäristöystävällisesti - kaikki ei kuitenkaan toimi, monet heittää roskia luontoon, vaikka roskis olisi ihan vierässä. Me päätetiin siivota oma kotiranta, mutta miten voitaisiin laittaa paremmaksi? Suomessa on niin paljon vesistöjä ja rantoja siivottavana, mutta onneksi ympäri Suomen on myös Pinskuja, siksi me haastetaan kaikki teidät mukaan! Me haluttiin että kaikki talkoisiin osallistujat myös punnitsee kerätyt roskat, näin nähdään kuinka paljon roskaa meidän kotimaan rannoilta löytyy sekä saadaan pientä leikkimielistä kisaa, kuka kerää eniten roskia. Tää meidän Siivotaan Biitsin puolesta on hyvä juttu lähteä mukaan, yhteistä tekemistä, ulkoilua sekä muistutuksena siitä että pienetkin roskat on haitaksi luonnolle.

Sandra Lasarov 15v. ja Jenna Heinonen 16 v.

Ole #Biitsinpuolesta!
Raision Pioneerit lähtivät syksyllä 2014 mukaan Suomen ympäristöseuran koordinoimaan kestävän kehityksen Vihreä lippu- ohjelmaan, joka on monipuolinen lasten ja nuorten kestävän kehityksen kasvatus ohjelma. Ajatuksena Vihreä lippu-ohjelman tukevan tulevaa ympäristökasvatuksen mukaista toimintavuottamme. Toimintamme lapset ja nuoret muodostavat ympäristöraadin, joka toimii projektin ytimenä. Raati koostuu kahdeksasta lapsesta ja nuoresta, jäsenet ovat 10-16 vuotiaita. Ympäristöraatimme valitsi pohdinnan jälkeen vuoden 2015 teemaksi veden.
Siivotaan Biitsin puolesta- haaste on osa Raision Pinskujen Vihreä lippu- projektia, Osana vettä. Raision Pinskujen lasten ja nuorten muodostama Vihreä lippu ympäristöraati haastaa kaikki pinskut ympäri Suomen mukaan siivoamaan #Biitsinpuolesta!

Lisätiedot: www.raisionpinskut.net

Kommentoi kirjoitusta.

Talvileirillä aurinkolahdessa

Maanantai 9.3.2015 - Mirka

Talvileirillä Aurinkolahdessa ehdittiin viikon aikana puuhailla monenlaista. Vaikka lunta oli vähän oli meillä onneksi vain lyhyt matka läheiselle Hirvensalon laskettelukeskukseen. Lapset tekivätkin viikon aikana kaksi retkeä laskettelurinteeseen. Leirillä oli isommilla lapsilla mahdollisuus osallistua ohjaajaopiskeluun, kun taas nappuloille oli järjestetty monenlaista puuhailua. mm. pullan leivontaa ja askartelu pisteitä.ti_ilta.jpg

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Talvi, leiri, lapsi, hauska, laskettelu, askartlu

Hiitteenharjun kirous

Tiistai 23.9.2014 klo 10:35 - Mirka

hiittenharjun_mainos.jpg

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Synttärit seurueet roolipeli seikkailu

Turun seudun kesäleiri

Maanantai 15.7.2013 - Mirka

Turun ja Raision Osastojen kesäleiri järjestettiin oriniemen retkeilymajalla turun Hirvensalossa. Leirin erityispiirteinä aiempiin kesäleireihin verrattuna oli mm. Sisämajoitus kuuden hengen huoneissa sekä leirillä vierailleet söpöt ponit.

img_0530.jpg

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: kesäleiri, pineeri, Oriniemi

Porissa järven rannalla

Perjantai 5.7.2013 - Mirka

Porissa pääsimme nauttimaan Intiaanileirin jännittävistä käänteistä Lipunryöstöineen. Mahtuipa viikkoon myös apuohjaajien kasteet sekä yksi uitettu Leiripäällikkö :)

dsc_0106.jpg

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Pori, jokioinen, ulvila, pioneeri

Kiireisen kesän ensimmäinen leiri

Maanantai 10.6.2013 - Mirka

Ihanalla mummolaleirillä pääsimme jälleen nauttimaan alkukesästä mummolamaisessa miljöössä. Leiriläisten ikäjakauma oli mukava 5-17v. Olikin hienoa huomata miten hyvin isommat ottivat pikkuleiriläiset mukaan puuhinsa ja jaksoivat auttaa ja leikittää pienenpiään. Yli 13-vuotiailla leiriläisillä oli mahdollisuus majoittua telttoihin jalkapallokentän tuntumaan ja nopeasti leiri olikin ryhmittynyt teinikylään ja talon asukkaisiin. Leirillä lapsilla oli mahdollisuus osallistua mm kokkikoiluun, virkkauskerhoon, kalastaja ryhmään sekä vestelykerhoon. Kaikissa ryhmissä toimi aikuinen ohjaaja vetäjänä ja nuoret apulaisina.

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: kesäleiri, pioneerit, mummola

Mäyräkadulla tapahtuu

Perjantai 10.5.2013 klo 8:55 - Mirka

Olipas mahtava tapa viettää Helatorstai. Salon Dem. Pioneerit olivat järjestäneet ihan huipun koko perheen puistotapahtuman Salon vanhalla Järkkätuvalla.

Kolmelta tapahtumaa aloteltiin telttojen ja pomppulinnan pystytyksellä (Hieman jännitti alkaako sataa). Sisällä tuoksui ihana munkin tuoksu, kun Salolaisten uusi Puhis Laura oli aamusta saakka vääntänyt tuoreita munkkeja.. Nam nam. Hetkessä ilmassa tuoksui jo popparitkin ja aistittavissa oli oikea markkinatunnelma poneineen kaikkineen.

 poni_jono.jpg

Salon Pinskupuistohan toteutettiin jo totuttuun tapaan. Kaikki toimintapisteet, jota tällä kertaa oli seitsemä, olivat lapsille ilmaisia.  Aikuiset sitten saivat euron pulittaa munkista ja kahvista tai siitä makkarasta. Suosituin piste selvästi oli Poniratsastus ja pomppulinna. Vaikka eipä Pinssivastaava Jounikaan päässyt kolmeen tuntiin koneesta irroittamaan. 

Kaiken kaikkiaan oli siis huippujuttu ja varmasti kaikkin kolmesataa vierasta ovat samaa mieltä :)ponit_21.jpg

12.jpg

Poniratsastusta.

Pomppulinnailua..

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: pinskupuisto, salon demokratian pioneerit, koko perheen, järjestötupa

Saanko esitellä Fisun

Keskiviikko 8.5.2013 klo 13:51 - Mirka

Tässä teille nyt tarjolla, todellista Länsirannikkolaista kauneutta: Saanko esitellä uusi logomme FISU.

 

valmis_fisu_1.jpgvalmis_fisu_3.jpg

 

valmis_fisu_22.jpg

 

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Logo, Länsirannikko, sdpl, Pioneerit

Peace leirin lopettelu

Keskiviikko 8.5.2013 klo 13:37 - Mirka

Peace leirikin saatiin sitten Sunnuntaina päätökseen. Paljon ehdittiin puuhastella parissa päivässä ja erilaisiin kisailuihin osallistuttiin oikein urakalla. Sunnuntainakin vielä valokuvattiin luontoaiheisia valokuvia ja pienet pääsivät rakentamaan majaa.

majan_rakentajat.jpg

 

 

 

 

 

 

Tässä majanrakentajat:

Saara, Janette, Emppu, Jere ja Nea poseeravat Oksala nimisen majansa edustalla.

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: leiri, logo, pioneeri, pinsku

Fisun voittokulku ja valokuvia

Sunnuntai 5.5.2013 klo 9:34 - Mirka

Ja aivan oiken, Fisuhan sen voiton vei !

Alkuviikosta saatte sitten ihastella fisua käyttöön valmistetussa muodossa, ja ensi kesänä tod. näk. leiripaidoissa.

Peace-leiri Kesärannassa on edennyt jo viimeiseen päivään. Ohjelmaa on vielä rutkasti jäljellä. Aamupäivän aikana jakaannumme kolmeen ryhmään ja lähdemme kameroiden kanssa seikkailemaan lähi ympäristöön. Kuvilla osallistummen sitten "minun kevät" lasten ja nuorten valokuvaus kilpailuun. (Laitan kuvat sitten tännekkin näytille).

Iltapäivällä on pinten ryhmän aika rakentaa maja - mun vuoro hankkeeseen ja tietty päiväsaunat lämpenee jo ennen puoltapäivää. 

Vilskettä ja vilinää :)


piirrustelijat.jpg
Ohessa Logokilpailuun osallistujia.. 

Kommentoi kirjoitusta.

Peace -leirillä logon saalistusta

Lauantai 4.5.2013 klo 14:13 - mirka

viuh.

Yksi leirin päätavoitteista on saavutettu ja Länsirannikon Pioneereille on valittu uusi hieno logo. Piirrustus kisaan osallistui osa leriläisistä ja hyviä ehdotuksia tuli monia. Äänestys vaiheessa jouduttiin vielä toiselle kierrokselle, kun Samulin ja Tessan tuotokset pääsivät tasaäänille. No ,voittanut logo kuvaa kyllä hyvin Länsirannikkoa, joten paras voitti. Arvaatkos mikä näistä on Läpin uusi logo?

fisu.jpgjeren_rauha.jpglr.jpgmeri_ja_maa.jpgpeace_2.jpgpeace.jpgpinsku_tipu.jpgpinskut_rauha.jpgrauhan_lokki.jpgrauhan_puu.jpgruusu.jpgsaaran_lokki.jpg

1 kommentti . Avainsanat: logo, rauha, leiri,

Mukana Pioneerien leireillä ja retkillä 2013

Perjantai 3.5.2013 klo 22:14 - Mirka

Heipsis..

Tämän blogin matkassa pääset kiertämään Länsirannikon alueen pioneerileireillä ja retkillä. Hieman blogin käynnistyminen myöhästyi ja muutama mukava retki ehdittiin jo alkuvuodesta pyöräyttää. Nyt kuitenkin toukokuun alkua elettäessä, kirjoittelen tätä juttua,Naantalin kesärannassa. Meneillään on  Peace- Leiri.

Peace- leiriä on ennenkin vietetty täällä kesärannassa. Tällaiset viikonloppuleirit tuntuvat olevan varsinkin nuorison suosiossa ja lähiosastojen apparit ja nuoret ohjaajat ovatkin tänne tiensä löytäneet.

Tällä leirillä on hakusessa Länsirannikon Logo, joten huomenna sitten on tiivis päivä piirrustelun parissa. Tänään ei ehditty piirellä kuin, rauhan merkkejä rantakallioon.. Mukavaa sekin. 

img_1085.jpg

Appareiden omintakeinen pukeutumistyyli huomattiin vasta, kun pojat laittoivat vaatteet vaihtoon :)

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: pioneeri, leiri, retki, kerho, lapset, nuoret,